SEO muuttuu – mutta ei siihen suuntaan, mitä moni luulee.
AI-optimointi ei ole uusi irrallinen ilmiö, vaan suoraa jatkumoa sille, mihin SEO on jo pitkään ollut menossa. Google on jo vuosia arvostanut monikanavaisia brändejä (ja erittäin kaukana on myös ne ajat, jolloin pelkät yksittäiset avainsanat oikeassa paikassa riittivät).
Lisäksi tekoäly on tuonut markkinaan valtavan joukon uusia termejä: GEO, AEO, LLMO, AIO… lista jatkuu..
Mutta yksi asia jää helposti sanomatta ääneen:
AI-optimointi ei ole mitään täysin uutta ja erilaista, joka korvaa SEOn.
Se on jatkumo – osa samaa polkua.
Tekoäly suosii täysin samoja asioita kuin hyvä, kokonaisvaltainen ja perinteinen SEO.
SEO on jo pitkään ollut paljon muutakin kuin vain pelkästään Googlen sinisissä linkeissä näkyminen. Siksi yritysten ei tarvitse hätääntyä uusista lyhenteistä, varsinkaan silloin, jos perusta on kunnossa.
Jos olet valmiiksi vahvoilla Googlessa, olet jo valmiiksi vahvoilla myös tekoälyn maailmassa.
Tekoälyn aikakausi ei poista SEOn tarvetta – se tekee siitä entistä kriittisempää
Tekoäly ei korvaa hakukoneita, se rakentuu niiden päälle.
Sekä Google että ChatGPT nojaavat vahvasti lähteisiin, jotka Google on jo arvioinut luotettaviksi, ajantasaisiksi ja laadukkaiksi. Jos sisältösi ei pärjää orgaanisessa haussa, se tuskin pääsee mukaan tekoälyn tuottamiin vastauksiin.
Googlen AI Overviews tekee tämän hyvin näkyväksi. AI Overviews on Googlen tekoälypohjainen vastausominaisuus, joka kokoaa hakutulosten yläreunaan tiiviin yhteenvedon useista eri lähteistä.
Data kertoo: 99 % AI Overviews ‑vastauksista linkittää johonkin Googlen TOP 10 hakutuloksista (lähde SEO Clarity).
Toisin sanoen, jos et löydy hyvin Googlen orgaanisista hakutuloksista, sinulla on vain heikot mahdollisuudet nousta AI Overviews ‑vastauksiin.
Sama kehitys näkyy ChatGPT:ssä.
Myös ChatGPT hyödyntää Googlen hakutulosindeksiä vastauksissaan, mikä sitoo sen entistä suoremmin Googlen arvostamiin lähteisiin.
AI ei siis vähennä SEOn merkitystä – se moninkertaistaa sen.
SEO laajenee kohti Search *Everywhere* Optimizationia
Väitteet siitä, että “SEO menettää merkitystään” tai “perinteisellä SEOlla ei pärjää”, kertovat vain siitä, ettei sanomisen takana ymmärretä, mitä tämän päivän kokonaisvaltainen hakukoneoptimointi oikeasti on. SEO ei ole katoamassa – se on kehittynyt, ja sen merkitys kasvaa sitä mukaa kun kilpailu kovenee ja hakukokemus laajenee.
Google on edelleen hakukoneiden kiistaton markkinajohtaja, noin 90 % markkinaosuudella. Sen rooli ei ole heikentynyt (ainakaan vielä), mutta tapa, jolla ihmiset etsivät tietoa, on monipuolistunut.
Tekoälyhaut eivät ole korvaamassa Googlea, vaan lisäävät rinnalle uuden tavan hakea, arvioida ja selata tietoa. Käyttäjä ei valitse joko–tai; hän hyödyntää molempia tilanteen mukaan. Ja tämä on tärkeä muutos: hakeminen ei enää tapahdu vain yhdessä paikassa.
Google on jo pitkään suosinut monikanavaisia brändejä ja käyttäjäpolkuja, joissa sisältö elää useissa muodoissa: sivuilla, sosiaalisessa mediassa, videosisällöissä ja keskusteluissa.
Tekoäly vain tekee tämän monikanavaisuuden näkyväksi, kun se yhdistelee vastauksia eri formaateista ja tulkitsee brändiä kokonaisuutena, ei vain yksittäisenä sivustona.
Juuri siksi itse myös näen, että SEO ei ole pirstaloitumassa, vaan laajenemassa kohti Search Everywhere Optimizationia – kokonaisvaltaista löydettävyyden ja hakukokemuksen hallintaa kaikkialla, missä ihminen etsii, kysyy tai arvioi vaihtoehtoja.
Kyse ei ole uuden termin keksimisestä, vaan siitä, että SEO kasvaa samaa vauhtia kuin hakukokemus laajenee – sinne missä asiakas todella liikkuu.
SEOn ja AI-optimoinnin perusta on edelleen täsmälleen sama
Yritykset, jotka rakentavat näkyvyyttä pitkäjänteisesti nyt, ovat niitä, jotka voittavat pitkällä tähtäimellä.
Algoritmit ja alustat kehittyvät, mutta ne peruspilarit eivät muutu.
Tekoäly suosii samoja asioita kuin Google on suosinut jo vuosia:
- teknisesti toimivia sivustoja
- selkeitä ja laadukkaita sisältöjä, jotka vastaavat käyttäjän tarpeeseen
- luotettavia lähteitä ja auktoriteettia
Ihmiset etsivät edelleen verkosta sisältöä, joka ratkaisee heidän ongelmansa. Tekoäly vain lyhentää matkaa oikean sisällön äärelle.
SEOn ydin – löydy, vakuuta, tule valituksi – ei katoa minnekään.
Se vain toimii nyt useammassa kanavassa ja useammalla alustalla.
Pilarisivut ja sisältöklusterit: perinteinen SEO-rakenne, joka toimii täydellisesti myös AI-ajassa
Pilarisivut ja niiden ympärille rakennetut sisältöklusterit ovat jo pitkään olleet yksi hakukoneoptimoinnin tehokkaimmista keinoista saada näkyvyyttä kilpailuilla avainsanoilla.
Malli on pysynyt suosittuna vuosien ajan, koska se toimii – ja nyt AI-aikakaudella sen arvo kasvaa entisestään.
Pilarimallissa:
- pilarisivu kokoaa laajan aihekokonaisuuden yhteen ja toimii sen “kotipesänä”
- sen ympärille luodut sisältöklusterit syventyvät tarkempiin aiheisiin yksi kerrallaan
- sivut linkitetään toisiinsa ristiin, jolloin kokonaisuus muodostaa selkeän, loogisen rakenteen

Tämä luo sisältöjen välille vahvoja, semanttisia yhteyksiä, joiden ansiosta sekä Google että kielimallit ymmärtävät aiheen kontekstin ja sisältöjen väliset suhteet huomattavasti paremmin.
Tämä on ollut tehokas SEO-strategia jo pitkään, nyt sen arvo vain kasvaa, koska sama rakenne toimii myös tekoälyhauissa erinomaisesti.
Eli kun rakennat vahvan SEO-strategian, olet jo useita askeleita edellä myös tekoälyn ja muiden alustojen kentässä.
Muuttuuko sitten mikään?
Tietysti.
SEOssa mikään muu ei ole niin varmaa kuin muutos – vaikkakin ne peruspilarit pysyvät.
Mikä sitten on merkittävin muutos AI-optimoinnissa?
Vaikka pilarirakenne ja laadukkaat sisällöt toimivat tekoälyhauissa loistavasti, tuo AI tottakai mukanaan myös uutta:
Sisältöjen tulee toimia myös itsenäisinä sisältölohkoina (content chunks) – myös sen yksittäisen sivun sisällä.
Google nostaa hakutuloksiin yksittäisiä sivuja, jotka vastaavat parhaiten käyttäjän tekemään hakuun.
Tekoäly taas pilkkoo myös yksittäisen sivun sisältöä pieniksi, itsenäisiksi osioiksi eli sisältölohkoiksi.
Tämän vuoksi jokaisen sisältölohkon (myös yksittäisen sivun sisällä) tulisi olla:
- selkeä ja ”yksiin kansiin” pakattu ajatus
- ymmärrettävissä helposti sellaisenaan, myös ilman laajempaa kontekstia
- kirjoitettu niin, että se toimii vähän kuin “mini-snippetinä”
Tämäkään ei ole ristiriidassa SEOn kanssa – päinvastoin. Myös kysymys-vastaus rakennetta kannattaa hyödyntää, kuten SEOssa aiemminkin.
Hyvin tehty SEO-sisältö on jo valmiiksi selkeää ja jäsenneltyä. AI vain nostaa tämän vaatimuksen vielä uudelle tasolle.
Mihin suuntaan SEO on menossa? Ja miksi tämä on hyvä uutinen yrityksille?
SEO ei ole pirstaloitumassa kymmeniin uusiin minitermeihin.
Se ei ole kuollut – eikä katoamassa.
Eikä se ole muuttumassa digikuplan sisäiseksi tekniseksi kikkailuksi.
SEO vahvistuu entisestään yrityksen strategisena ydintekemisenä.
Se laajenee entisestään, mutta ydin ei muutu:
Yrityksen täytyy löytyä.
Yrityksen täytyy vakuuttaa.
Ja yrityksen täytyy tulla valituksi – kanavasta riippumatta.
Hyvä ja kokonaisvaltainen SEO rakentaa tämän kaiken.
AIO ei muuttanut sitä, mikä on tärkeää – se teki kokonaisvaltaisesta SEOsta entistä tärkeämpää
On aina helpompaa väittää, että “SEO ei enää toimi”, kuin myöntää, että peli on muuttunut: kilpailu on kovempaa, vaaditaan enemmän osaamista, tekeminen vaatii syvempää ymmärrystä käyttäjistä ja datasta, teknisen tason on oltava kunnossa ja sisällön oikeasti laadukasta.
SEO toimii erinomaisesti, mutta vain silloin, kun se tehdään kunnolla ja kokonaisvaltaisesti – ei oikoteillä tai purkkaratkaisuilla.
Yritykset, joilla on:
- toimiva verkkosivusto
- vahva orgaaninen näkyvyys
- hyvin rakennettu sisältöstrategia
…ovat juuri nyt paremmassa asemassa kuin koskaan.
AI ei syrjäytä SEOa, se nojaa siihen.
AI ei korvaa hakua, se lisää sitä.
AI ei nosta esiin heikoimpia sisältöjä, se nostaa esiin parhaat.
Siksi optimoinnin tulevaisuus lepää edelleen vahvasti SEOn varassa. Se on kilpailuetu, joka toimii nyt sekä Googlessa että tekoälyn tuottamissa vastauksissa.
SEO ei siis kuole. SEO ei katoa. SEO ei menetä merkitystään.
Mutta vanhanaikainen SEO on kuollut jo kauan sitten – hyvissä ajoin ennen tekoälyä. Ja hyvä niin, koska tilalle on tullut tekeminen, joka oikeasti toimii ja palvelee käyttäjiä paremmin.
Lue lisää SEO-palveluista!




