Hakukoneoptimoinnin hinta

Hakukoneoptimointi on liiketoiminnalle se, mitä korkoa korolle on sijoittajalle

Korko korolle toimii, koska tuotot alkavat tuottaa. Hakukoneoptimoinnissa käy samoin: jokainen oikein tehty kuukausi rakentaa edellisen päälle, ja tehty työ tuottaa arvoa vielä vuosienkin päästä. Kun yrityksesi löytyy juuri silloin, kun asiakas etsii tarjoamaasi, syntyy luottamusta, ja luottamuksesta syntyy myyntiä.

  • Yrittäjänä vuodesta 2014
  • Senior SEO-asiantuntija
  • Pisimmät asiakkuudet yli 10 vuotta

Meion SEO-palvelut

Miksi hakukoneoptimoinnilla ei ole vain yhtä hintaa

Hinta riippuu lähtötilanteesta, koska mitkään kaksi sivustoa eivät ole samassa pisteessä. Toisella tekninen perusta on kunnossa ja päästään suoraan sisältöjen ja auktoriteetin kimppuun. Toisella koko rakenne pitää rakentaa uudelleen, ennen kuin näkyvyydelle on mitään pohjaa. Ja kilpailu vaihtelee toimialoittain rajusti, mikä vaikuttaa suoraan siihen, kuinka paljon työtä kärkeen nouseminen vaatii.

Siksi katson ensin, missä yrityksesi on nyt ja mihin olet menossa, ja kerron vasta sitten, mitä tavoitteesi käytännössä vaativat. Näin raha menee siihen, mikä oikeasti vie yritystäsi eteenpäin, eikä työhön, jota et tilanteessasi tarvitse.

Alta näet hintaesimerkit. Ne antavat käsityksen kokonaisuuksista, joiden lopullinen laajuus määräytyy aina lähtötilanteesi ja tavoitteidesi mukaan.

Hakukoneoptimoinnin hinta

Hakukoneoptimointi yritykselle: valitse tavoitteeseesi sopiva SEO-kumppanuus

Molemmissa vastaan SEOsta kokonaisuutena. Ero on siinä, kuinka laajasti näkyvyyttä rakennetaan ja tehdäänkö työtä myös sivuston ulkopuolella.

SEO-kumppanuus | Kasvu

alk. 1 200 € / kk + alv

Sopimuksen vähimmäiskesto 6 kk

Kun haluat rakentaa orgaanisesta näkyvyydestä pitkäjänteisen asiakashankinnan kanavan.

Vastaan SEOsta kokonaisuutena: strategiasta, teknisestä optimoinnista ja sisällöistä jatkuvaan kehittämiseen. Työ kohdistetaan niihin asioihin, joilla on juuri sinun liiketoiminnallesi eniten merkitystä.

Sinun ei tarvitse tietää, mitä SEOssa pitäisi seuraavaksi tehdä, minä huolehdin siitä.

SEO-kumppanuus | Kasvu+

alk. 2 500 € / kk + alv

Sopimuksen vähimmäiskesto 6 kk

Kun kilpailu hakutuloksissa on kovaa ja näkyvyyttä halutaan kasvattaa määrätietoisemmin.

Sisältää kaiken Kasvu-kumppanuudesta, ja lisäksi sivuston ulkopuolisen auktoriteetin rakentamisen. Se on SEOn työläin osa ja se, joka ratkaisee kilpailluimmat sijoitukset. Työtä tehdään laajemmin ja nopeammalla tahdilla.

Sopii yritykselle, jolle orgaaninen näkyvyys on strategisesti tärkeä kasvukanava.

Saat senior SEO-asiantuntijan, et toimiston välikäsiä

Meiolla työskentelet suoraan senior SEO-asiantuntijan kanssa. Suunnittelen strategian, vastaan toteutuksesta ja varmistan, että jokainen valinta tukee liiketoimintasi tavoitteita.

SEOn ytimessä™ -metodi

Liiketoimintalähtöinen SEO:
kuusi periaatetta näkyvyydestä myyntiin

Useimmat SEO-prosessit kertovat, mitä tehdään. SEOn ytimessä™ -metodi vastaa siihen, miksi. Jokainen vaihe on olemassa siksi, että se vie yhden askeleen lähemmäs maksavaa asiakasta.

01

Liiketoiminnan ymmärtäminen

Ilman ymmärrystä liiketoiminnasta optimoidaan arvauksia.

Ennen yhtäkään toimenpidettä selvitetään, mistä asiakkaasi tulevat, miten he etsivät ratkaisua ja mikä saa heidät valitsemaan juuri sinut. Vasta se kertoo, mihin työ kannattaa kohdistaa.

SEO alkaa liiketoiminnan ymmärtämisestä, ei avainsanalistoista.

02

Kasvua tukeva SEO-strategia

Kaikki liikenne ei ole arvokasta.

Valitsemme avainsanat ja aiheet, joilla on todellista vaikutusta asiakashankintaan. Tuhat kävijää ilman tarvetta tuottaa vähemmän kuin kymmenen, joilla tarve on.

Tavoitteena ei ole enemmän kävijöitä, vaan enemmän oikeita asiakkaita.

03

Vahva tekninen perusta

Toimivaa sivustoa ei huomaa kukaan. Hitaan huomaavat kaikki.

Nopeus, selkeä rakenne ja tekninen toimivuus ovat lähtökohta, eivät myyntivaltti. Ne ovat perusta, jonka päälle näkyvyys rakennetaan, ja jonka asiakas aistii luotettavuutena.

Kun perusta kestää, kaikki sen päälle rakennettu kestää myös.

04

Sisällöt, jotka löytyvät ja vakuuttavat

Löydettävyys tuo kävijän. Vakuuttavuus tekee hänestä asiakkaan.

Sisällöt rakennetaan vastaamaan niihin kysymyksiin, joita asiakas oikeasti kysyy ennen ostopäätöstä. Samalla ne tukevat päätöstä ja vahvistavat asiantuntijuuttasi. Näin tehdyt sisällöt löytyvät sekä Googlesta että tekoälyhauista.

Näkyvyys ilman vakuuttavuutta on vain liikennettä.

05

Auktoriteetin rakentaminen

Google ja tekoälyt nostavat esiin ne, joihin luotetaan.

Luottamus syntyy suurelta osin oman sivuston ulkopuolella: ulkoisina mainintoina, viittauksina ja osoitettuna asiantuntijuutena. Tämä on SEOn vaikein osa, ja siksi se jää monelta kokonaan tekemättä.

Tämä on usein se ero näkyvien ja markkinaa johtavien toimijoiden välillä.

06

Kasvu, joka jää elämään

Kerran ansaittu näkyvyys ei katoa. Se laajenee.

Hakukoneoptimoinnilla ei ole maalilinjaa, vaan se elää yrityksesi mukana. Työtä suunnataan sinne, missä se kasvattaa liiketoimintaa eniten, ja sama työ tuo ajan myötä näkyvyyttä yhä useammilla hauilla.

Näin syntyy etumatka, jota kilpailijan on vaikea kuroa umpeen.

Meion tapa

Näkyvyyttä on helppo ostaa. Luottamus täytyy ansaita.

Olen rakentanut verkkosivustoja ja digitaalista näkyvyyttä yrityksille yli kymmenen vuoden ajan. Viime vuodet olen keskittynyt hakukoneoptimointiin ja siihen, miten näkyvyys muutetaan liiketoiminnan kasvuksi.

Näiden vuosien aikana olen nähnyt käytännössä, mikä erottaa sivustot, jotka vain näyttävät hyviltä, niistä jotka tuovat asiakkaita. Sama erottelu pätee tekoälyhakujen aikakaudella: periaatteet eivät muutu, vain kanavia tulee lisää.

Todisteet löytyvät läheltä. Toimin yhdellä Suomen kilpailluimmista aloista, ja silti Meion oma sivusto löytyy Googlen kärkisijoilta alan kovimmilla avainsanoilla. En myy mitään, mitä en ole ensin testannut omalla liiketoiminnallani.

SEO on jatkuvaa priorisointia, liiketoiminnan ymmärtämistä ja kykyä nähdä, mihin kannattaa panostaa juuri nyt. Siksi työskentelet suoraan kanssani.

Tavoitteena ei ole tehdä enemmän SEOa. Tavoitteena on saada enemmän tuloksia.

Krista Hakala · Meion perustaja & Senior SEO-asiantuntija

Asiakastarinoita

Kun SEO tehdään oikein, se näkyy liiketoiminnassa

Asiakkaani toimivat eri toimialoilla, mutta onnistumisia yhdistää yksi asia:
näkyvyys on rakennettu tukemaan liiketoiminnan kasvua, ei keräämään kävijöitä.

+454 %

Orgaanista liikennettä

”Emme olleet aiemmin ymmärtäneet, kuinka suuri merkitys hakukoneoptimoinnilla voi olla uusien asiakkaiden tavoittamisessa. Puolessa vuodessa Googlen kautta tuleva liikenne kasvoi +454 % ja asiakasmäärä yli 40 %.”

Pakilan Voimistelijat

yli 10×

enemmän kävijöitä

”Meion toteuttaman hakukoneoptimoinnin ansiosta kävijämäärät kasvoivat kymmenistä tuhansista satoihin tuhansiin. Sivustosta tuli suositumpi kuin koskaan.”

Suomen suurin kesäteatterisivusto

+3 000 %

kävijöitä puolessa vuodessa

”Asiantuntevaa palvelua. Krista ymmärsi pulmat ja ratkoi ne nopeasti. Muutoksilla saatiin suuri vaikutus aikaan. Kasvu näkyi suoraan myynnissä, ei vain kävijämäärissä.”

Toimitusjohtaja · Elämyspalveluala

100+

Kärkisijoitusta muutamassa kuukaudessa

”Emme ole juuri panostaneet markkinointiin, mutta uusia asiakkaita tulee jatkuvasti myös pitkien välimatkojen päästä. SEOn vaikutus näkyy arjessamme joka päivä.”

Loisto Eläinlääkärit

+271 %

Top 3 -sijoituksia verkkokaupalle

”Meio laittoi verkkokauppamme perusasiat kuntoon ja kohdisti sisällöt oikeille avainsanoille. Googlen näyttökerrat kasvoivat muutamassa kuukaudessa yli +300 % ja Top3-sijoitusten määrä +271 %.”

Helsingin Villasukkatehdas Oy

6 kk

Nollanäkyvyydestä Googlen ykkössivulle

”Yhteistyö Meion kanssa on ollut erittäin toimivaa ja tuloksellista. He ovat auttaneet meitä parantamaan verkkosivujemme näkyvyyttä erityisesti toimitilasuunnittelun ja työympäristökehityksen keskeisissä hakutermeissä.”

Maven Oy

Joko aloitetaan?

Et etsi halvinta ratkaisua – vaan fiksuinta sijoitusta

Ota yhteyttä, niin katsotaan yhdessä, mikä tukee yrityksesi kasvua parhaiten nyt ja pidemmällä aikavälillä.

Vastuu

Sinun ei tarvitse osata SEOa, minä osaan.

SEO vaatii satoja pieniä päätöksiä: avainsanavalintoja, sisältörakennetta, teknisiä korjauksia, priorisointeja. Yhdenkään niistä ei tarvitse olla sinun.

Sinä tiedät aina, mitä tehdään ja miksi. Päätökset ja päivittäinen tekeminen ovat minun vastuullani, ja ne nojaavat strategiaan ja liiketoimintasi tavoitteisiin.

Tämä toimii parhaiten, kun yhteinen suunta on selvä ja siitä pidetään kiinni. Silloin näkyvyytesi rakentuu määrätietoisesti, ei sirpaleisesti yksittäisten ideoiden mukaan.

Saat selkeän suunnan ja vastuullisen tekijän. Ja mahdollisuuden keskittyä siihen, mistä yrityksesi saa eniten arvoa.

Kumppanuus

Hakukoneoptimointi palveluna: miksi yhteistyö alkaa kuuden kuukauden jaksolla

Jatkuva SEO-työ alkaa kuuden kuukauden vähimmäisjaksolla, ja sen jälkeen työ jatkuu toistaiseksi yhden kuukauden irtisanomisajalla. Kuusi kuukautta ei ole se aika, jossa työ olisi valmis. Se on lyhin aika, jossa hakukoneoptimointi ehtii osoittaa suuntansa.

Syy on hakukoneen luonteessa. Ensimmäiset kuukaudet ovat perustan rakentamista: nykytilanteen analyysiä, avainsana- ja kilpailututkimusta ja strategian muodostamista. Vasta sen päälle voidaan rakentaa näkyvyyttä, joka kantaa tuloksiin asti.

Kuuden kuukauden jälkeen työ jatkuu niin kauan kuin haluat, tai niin kauan kuin se tuottaa. Hakukoneoptimointi on luonteeltaan jatkuvaa, koska se, mitä vastaan kilpaillaan, on jatkuvassa liikkeessä: hakukone kehittyy, kilpailijat liikkuvat ja asiakkaiden hakutavat muuttuvat.

Johdonmukaisessa työssä jokainen kuukausi rakentaa edellisen päälle, ja etumatka kilpailijoihin kasvaa sitä mukaa. Näkyvyys vahvistuu, se rakentaa luottamusta yritykseesi, ja luottamus muuttuu vähitellen yhteydenotoiksi ja myynniksi.

Monet asiakkaani ovat kulkeneet mukana vuosia. Se kertoo, mihin yhteistyöllä tähdätään: kumppanuuteen, joka kasvattaa liiketoimintaa pitkään.

Kysymyksiä ja vastauksia

Kysymykset, jotka kannattaa esittää ennen SEO-kumppanin valintaa

Hakukoneoptimointi sopii parhaiten yrityksille, jotka haluavat kasvaa pitkäjänteisesti ja näkevät verkkosivustonsa liiketoiminnan välineenä. Erityisen hyvin se toimii silloin, kun yritys haluaa vähentää riippuvuuttaan maksetusta mainonnasta.

Kerron myös, kenelle se ei sovi. Jos tarvitset asiakkaita ensi viikoksi tai etsit kertaluontoista kampanjaa, SEO ei ole oikea työkalu. Sen vahvuus on kertyvässä näkyvyydessä, ei nopeassa piikissä.

Sama koskee tilannetta, jossa liiketoiminta on vasta hakemassa suuntaansa tai tarjonta muuttuu jatkuvasti. Silloin ei ole vielä sitä vakiintunutta asiaa, jonka ympärille näkyvyyttä rakennettaisiin.

Näissä tilanteissa ohjaan sinut mieluummin sen äärelle, mikä tilanteeseesi sopii, kuin myyn jotakin, mikä ei tuota sinulle arvoa.

Sopii, ja usein juuri pienelle yritykselle se on kaikkein kannattavin. Kun mainosbudjetti on rajallinen, jokaisesta klikkauksesta maksaminen käy nopeasti raskaaksi. Sama panostus hakukoneoptimointiin tekee töitä pidempään.

Pienempi budjetti tarkoittaa, että priorisointi ratkaisee. Silloin tehdään ensin se, mikä tuottaa eniten juuri sinun tilanteessasi, eikä kaikkea kerralla. Käytännössä se voi tarkoittaa, että ensimmäisenä keskitytään muutamaan tärkeimpään palveluun tai alueeseen ja laajennetaan siitä, kun perusta kantaa.

Rajallinen budjetti ei siis ole este, mutta liian pieni on. Meion jatkuva SEO-yhteistyö alkaa 1 200 eurosta kuukaudessa, ja jos se on liikaa suhteessa liiketoiminnan kokoon, sanon sen suoraan. Silloin kannattaa yleensä laittaa ensin verkkosivut kuntoon ja palata SEOon myöhemmin.

Hinta muodostuu siitä, mitä juuri sinun tilanteesi vaatii. Sivusto, joka on teknisesti kunnossa mutta jää näkymättömiin, tarvitsee eri työn kuin sivusto, jota Google ei vielä luota näyttää lainkaan.

Käytännössä maksat kolmesta asiasta:

Ensimmäinen on sen ymmärtäminen, mistä asiakkaasi tulevat ja mitä he etsivät. Toinen on sisällöllinen ja tekninen työ, joka tekee sivustostasi löydettävän ja vakuuttavan. Kolmas on jatkuva suunnan pitäminen, jotta työ tähtää liiketoimintaasi eikä pelkkiin lukuihin.

Hintaan vaikuttavat eniten kilpailun kovuus alallasi, sivuston lähtökunto ja se, kuinka laajaa näkyvyyttä tavoitellaan. Kovasti kilpaillulla alalla sama tulos vaatii enemmän työtä kuin alalla, jolla kukaan ei ole vielä panostanut hakukonenäkyvyyteen.

Et siis maksa yksittäisistä toimenpiteistä vaan näkyvyydestä, joka jää sinulle ja kasvaa vuosi vuodelta.

Halvin ja kannattavin ovat harvoin sama asia. Pahimmillaan edullinen SEO tulee kalliiksi kahdesti: ensin maksat työstä, joka ei tuota, ja sitten uudelleen työstä, jolla se korjataan.

Matalalla hinnalla tehty työ jää usein pintapuoliseksi. Se näyttää toimenpiteiltä ja raportilta, mutta ei rakenna näkyvyyttä, joka kestäisi tai toisi asiakkaita. Kestävä näkyvyys syntyy osaamisesta, harkinnasta ja johdonmukaisuudesta, eikä niitä voi tehdä nopeasti.

Kannattaa siis kysyä hinnan sijaan, mitä tuloksia työ tuo ja kuinka pitkään. Sen kysymyksen voi esittää kenelle tahansa, jolta pyydät tarjousta.

Ero ei ole hinnassa vaan siinä, mitä rahalle tapahtuu. Mainonta tuo kävijöitä niin kauan kuin budjettia riittää. Hakukoneoptimoinnissa näkyvyys ansaitaan, eikä sitä saa pois päältä silloinkaan, kun laskutus loppuu.

Kummallakin on oma tehtävänsä. Mainonta on nopea ja tarkka: se toimii silloin, kun tarvitset näkyvyyttä heti, testaat uutta palvelua tai haluat tavoittaa tietyn kohderyhmän kampanjan ajaksi. Hakukoneoptimointi on hidas mutta kertyvä.

Siksi ne eivät kilpaile keskenään. Parhaimmillaan mainonta kantaa alkuvaiheessa, kun orgaaninen näkyvyys ei ole vielä rakentunut, ja SEO ottaa vähitellen sen paikan, jolloin sama tulos ei enää vaadi yhtä suurta mainosbudjettia.

Jatkuva tarkoittaa sitä, ettei näkyvyyttä rakenneta kerran ja jätetä oman onnensa nojaan. Sitä kehitetään kuukausi kuukaudelta, koska sekin, mitä vastaan kilpaillaan, on jatkuvassa liikkeessä.

Yhteistyö alkaa nykytilanteen ja tavoitteiden kirkastamisesta. Sen pohjalta rakennan strategian, joka kertoo mihin työ kohdistetaan ja missä järjestyksessä.

Sen jälkeen työ etenee suunnitelman mukaan. Tekninen työ, sisällöt ja priorisoinnit tehdään siinä järjestyksessä, jossa ne tuottavat eniten. Suunta pysyy selkeänä, mutta työ elää sen mukaan, mikä osoittautuu toimivimmaksi.

Ei tarvitse. Päätökset ja tekeminen ovat minun vastuullani, eikä sinun tarvitse osata SEOa lainkaan.

Yhtä asiaa ei silti voi ulkoistaa: ymmärrystä omasta liiketoiminnastasi. Kukaan ei tunne asiakkaitasi, alaasi ja vahvuuksiasi niin kuin sinä. Siksi työ alkaa keskustelulla, jossa kuulen olennaisen, lisäksi voimme matkan varrella tarkentaa strategiaa. Sen jälkeen päivittäinen tekeminen ei enää kuormita työpöytääsi. Sinä tiedät aina, mitä tehdään ja miksi, mutta saat keskittyä siihen, mistä yrityksesi saa eniten arvoa.

Jatkuva SEO-yhteistyö alkaa kuuden kuukauden vähimmäisjaksolla, ja sen jälkeen työ jatkuu toistaiseksi yhden kuukauden irtisanomisajalla. Käytännössä sitoudut siis puoleen vuoteen.

Kuusi kuukautta on lyhin aika, jossa hakukoneoptimointi ehtii osoittaa suuntansa. Ensimmäiset kuukaudet ovat perustan rakentamista, ja muutaman viikon perusteella arvioisit keskeneräistä työtä.

Sen jälkeen jatkat niin kauan kuin yhteistyö tuottaa. Monet asiakkaani ovat kulkeneet mukana vuosia.

Ensimmäisiä liikahduksia näkee usein jo muutamassa kuukaudessa, mutta varsinainen vaikutus rakentuu tyypillisesti puolen vuoden ja vuoden välillä. Alan kilpailu ja sivuston lähtötilanne ratkaisevat paljon: vähemmän kilpailluilla hakusanoilla tuloksia tulee nopeammin, kovimmilla nousu vie enemmän aikaa.

Suunta näkyy kuitenkin ennen tuloksia. Ensimmäisten kuukausien aikana seurataan sitä, alkavatko sijoitukset liikkua ylöspäin ja alkaako sivusto näkyä uusilla hakutermeillä. Nämä ovat merkkejä siitä, että työ on oikealla tiellä, vaikka yhteydenottojen määrä ei olisi vielä muuttunut.

Kun tulokset kerran alkavat kertyä, ne eivät ala nollasta joka kuukausi vaan rakentuvat edellisen päälle.

Mittaan ennen kaikkea sitä, mikä liittyy liiketoimintaasi. Sijoitusten ja orgaanisen liikenteen kehitys kertovat suunnan, mutta olennaisinta on, löytävätkö sivustolle oikeat ihmiset ja johtaako näkyvyys yhteydenottoihin, asiakkaisiin ja myyntiin.

Seuraan kehitystä jatkuvasti osana SEO-työtä. Sinun ei tarvitse käyttää aikaasi automaattiraporttien läpikäymiseen tai yksittäisten avainsanasijoitusten seuraamiseen. Minä huolehdin siitä ja reagoin, kun siihen on aihetta.

Laajemman tilannekatsauksen saat muutaman kuukauden välein. Yksittäinen kuukausi on SEOssa pääosin liian lyhyt aika luotettavien johtopäätösten tekemiseen, ja etenkin yhteistyön alussa hakusijoitukset voivat liikkua paljonkin ennen vakiintumistaan. Katsauksessa kerron, mitä on tapahtunut, mitä se tarkoittaa liiketoimintasi kannalta ja mitä teemme seuraavaksi. Jos jokin ei kehity odotetusti, kerron senkin ja sen, miten siihen reagoidaan.

Raportoinnin tehtävä ei ole näyttää, kuinka paljon SEO-työtä on tehty. Sen tehtävä on kertoa, mihin suuntaan ollaan menossa ja mitä työ tuottaa.

AI-optimointi ja tulevaisuuden näkyvyys

Google-hakukoneoptimointi on perusta myös tekoälyhakujen näkyvyydelle

Tekoäly ei keksi vastauksiaan tyhjästä. Se hyödyntää olemassa olevia verkkosivustoja ja nostaa esiin ne, joihin luotetaan. Luottamus taas syntyy täsmälleen samoista asioista kuin Googlessa: laadukkaasta sisällöstä, toimivasta rakenteesta ja vakiintuneesta asemasta hakutuloksissa.

Siksi samat periaatteet, joilla yrityksesi nousee Googlen hakutuloksissa, tuovat sen esiin myös ChatGPT:ssä, Googlen tekoälyvastauksissa ja muissa tekoälypohjaisissa hakupalveluissa.

Tekoälynäkyvyys ei siis ole erillinen palvelu, jota ostetaan SEOn rinnalle. Kyse on samasta työstä: hakukoneoptimoinnista, joka on tehty niin hyvin, että se toimii riippumatta siitä, mistä asiakkaasi etsivät tietoa.

Hakukoneoptimoinnin ydin

SEO rakentaa yrityksellesi omaisuutta, joka tuottaa

Hakukoneoptimoinnin arvo ei synny vain tämän kuukauden kävijöistä tai yhteydenotoista. Se syntyy siitä, että jokainen oikein tehty ratkaisu vahvistaa näkyvyyttä, jonka päälle voidaan rakentaa lisää.

Kulu

kuluu loppuun

Investointi

jää tuottamaan

Maksettu mainonta tuo liikennettä niin kauan kuin siitä maksetaan. Hakukoneoptimoinnissa tehty työ sen sijaan rakentaa yrityksellesi näkyvyyttä, joka voi tuoda asiakkaita vielä pitkään sen jälkeen, kun yksittäinen työ on tehty.

Kun sivustosi alkaa löytyä oikeilla hauilla, vaikutus ei jää liikenteeseen. Näkyminen hakutulosten kärjessä rakentaa myös mielikuvaa yrityksestä, johon voi luottaa. Asiakas kohtaa sinut juuri silloin, kun hän etsii ratkaisua, usein jo ennen kuin hän tuntee yritystäsi.

Näin SEO tekee työtä kahdella tasolla: se tuo kysyntää sivustolle ja vahvistaa asemaasi asiakkaan silmissä.

Siksi hakukoneoptimointia ei kannata arvioida vain kuukausittaisena markkinointikuluna. Hyvin rakennettu orgaaninen näkyvyys jää yrityksen käyttöön ja vahvistuu ajan myötä. Uudet sisällöt, tekniset parannukset ja kasvava auktoriteetti rakentuvat aiemmin tehdyn työn päälle.

Parhaimmillaan SEOssa tämän päivän työ tekee huomisesta markkinoinnista helpompaa, ja seuraavasta asiakkaasta edullisemman hankkia.

Joko aloitetaan?

Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä missä mennään

Käyn läpi yrityksesi nykytilanteen, tavoitteet ja tärkeimmät kasvun mahdollisuudet. Saat minulta suoran näkemyksen siitä, mihin juuri nyt kannattaa panostaa.

Meio Oy | SEO-toimisto

Meio Oy on hakukoneoptimointiin erikoistunut SEO-toimisto, joka auttaa pk-yrityksiä kasvattamaan näkyvyyttään, löydettävyyttään ja liiketoimintaansa Googlen ja tekoälyhakujen avulla.

WWFn_Ystäväyritys2026_Merkki

Meio Oy

krista@meio.fi

Y‑tunnus 3337381–5

© Meio Oy | Kaikki oikeudet pidätetään.